Erämaa. 1. Ennen vanhaan käytetty
Suomen asumattomien sisäosien nimitys,
sinne kun asuttujen seutujen asukkaat
tekivät retkiä metsästystä,
„eränkäyntiä", ja kalastusta varten.
— 2.
Maant. Suuri, verraten tasainen,
erikoisen vähäsateinen ja sen vuoksi sangen
niukkakasvinen maa-alue, missä ei ole
kokovuotisia vesistöjä. Maaperän laadun
mukaan puhutaan kallio-, kivikko-,
hiekka-, savi- ja suola-e:ista.
Paikoitellen, lähteiden ympärille, syntyy
kasvillisuutensa puolesta reheviä
keitaita.— Suuri e.-vyöhyke kulkee Pohjois-Afrikasta
Etu-Aasian kautta Sisä-Aasiaan; pienempiä
e.-alueita on Länsi-Austraaliassa, Etelä-Afrikassa,
Etelä- ja Pohjois-Amerikassa.
Erämaiden asutus, valtion edistämä
uudisasukkaiden siirtyminen Suomen
takamaille keskiajan lopulla sekä vars.
1500- ja 1600-luvuilla. Täten esim.
Kuopion seudut, Oulujärven pohjoisrantamat,
Rautalampi y. m. seudut saivat
ensim. vakinaisen asutuksensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti